Ope8 – teoriassa opettavaista

PALoma toteaa sivumennen Suomen terveydenhuollon olevan kriisissä: “Taidamme olla vielä aika kaukana ainakin hyvinvointivaltiosta. Terveydenhuoltopuolen kriisi ja toimimattomuus ei voi olla osoitus dynaamisesta hyvinvointivaltioista.” Sama synkkä viesti kaikuu usein myös lehdissä.

Itse uskon, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on maailman parhaita. Vertailua voi tehdä vaikkapa maailman johtavaan talousmahtiin.

Yhdysvalloissa vakavasti sairastunut menettää usein koko omaisuutensa. Silti USA:n näennäisesti yksityinen terveydenhuolto tulee suorinakin kustannuksina valtiolle kalliiksi, kun vakuutusmaksuja tuetaan. On Medicaidia ja Medicarea – valtio maksaa 60% kustannuksista. Terveydenhuollon kustannukset (per kansalainen) USAssa ovat 2-3 kertaiset Suomeen verrattuna.

Kun kritisoidaan Suomen keskeisiä toimintoja, olisi hyvä pohtia, vertaammeko niitä ideaaliin hyvinvointisuomesta vai muihin, olemassaoleviin maihin.

Terveydenhuoltojärjestelmiä on vertailtu ihan nimekkäissäkin lehdissä: Duodecim (2006;122:497-498. ), Lancet (2006;367:101), The Economist (2006-01-28: 12, 26-28). Tulos on Suomen mallille mairitteleva.

Voisiko koko hyvinvointiyhteiskunnan malli olla ylivoimainen puhtaaseen kapitalismiin verrattuna?

Mitä enemmän osaat, sitä enemmän uusille tiedoille on tarttumapintaa.

Opetammeko tietojen ohella uskomuksia tiedon luonteesta? Näin pohtii nimimerkki Aristoteles blogissaan.

Behaviorismiin liittyy ajatus valmiiden tietojen siirtämisestä opiskelijoiden päähän. Ihmiselle luontainen tyypittely kehottaa tällöin antamaan päälle ja siirtelylle fyysisen maailman rajoituksia. Tietoa ei vaan enää mahdu päähän – se on niin täynnä edellisistä tiedoista.

Konstruktivistisessa lähestymistavassa vanhat tiedot ovat pinta, johon uudet opit tarttuvat. Näkemys on oppimisen kannalta positiivinen. Mitä enemmän osaat, sitä enemmän uusille opeille on tarttumapintaa.

Nicholas Negroponte piirsi läppäri per lapsi -hankkeen strategian puheessaan Ted Talksissa. Ajatuksena on myydä valtava määrä halpaa kannettavaa tietokonetta kehitysmaille. Jokainen lapsi voi saada oman kannettavan ja päästä käsiksi valtaviin tietovarastoihin.

Kaikki on vapaalla lisenssillä. Ohjelmia saa vapaasti käyttää, tutkia, levittää ja muokata. Myös rauta on vapaata, ja hallitukset voivat tuottaa niitä tulevaisuudessa itse, ilman riippuvuutta rikkaista länsimaista.

http://ted.streamguys.net/ted_negroponte_n_2006.mp4

Onko läppäri per lapsi turhake vai tie pois köyhyydestä?

Muut maat voisivat ottaa oppia Suomen kouluista

Suomi oli taas paras kouluvertailussa. Kun Euroopan koulujärjestelmää yhtenäistetään, tuntuisi luontevalta katsoa mallia niistä, jotka osaavat.

Miksi tasa-arvon nimessä jokaisesta koulujärjestelmästä otetaan jotain?

Miksi väkivalta vähenee?

Tuusulan maaseutuidylli särkyi, kun koulussa ammuskeltiin. Irak, Darfur, maailmansodat – maailma on vaarallinen. Lisääntyykö väkivalta?

Ei, sanoi Pinker (2007) esitelmässään Ted Talks -sarjassa Kaliforniassa.

http://ted.streamguys.net/ted_pinker_s_2007.mp4
http://ted.streamguys.net/ted_pinker_s_2007.mp4

Nykyisin väkivallasta saa lukea lehdistä joka päivä. Mediahuomio tuo harvinaisenkin väkivallan lähelle.

Tilastot osoittavat, että riski kuolla väkivallan seurauksena on laskenut koko ajan. Pinker osoittaa tämän tarkastelemalla erilaisia tilastoja selkeästi ja eri kanteilta.

On Pinkerin tilastoissa outokin seikka. Sotia koskevilla kalvoilla puhutaan nimenomaisesti valtioiden välisistä sodista (interstate wars). Nykyisin monet sodat ovat kuitenkin sisällissotia. Pinker ei selitä tätä seikkaa tarkemmin.

Mitä kauemmas historiaan mennään, sitä jokapäiväisempää väkivalta on ollut. Keskiajalla oikeus määräsi julmia tuomioita, esimerkiksi raajojen katkomista rangaistuksena salametsästyksestä. Kissojen polttaminen elävältä oli yleisesti hyväksytty kansanhuvi. Nykyisin tuollainen tapaus herättäisi valtavaa uutisointia, mutta keskiajalla se oli osa tavallista elämää.

Nykyisin standardit ovat nousseet, ja ihmiset oikeutetusti paheksuvat väkivaltaa.

Miksi väkivalta on vähentynyt?

Jos lakia ei ole, kannattaa yrittää hyökätä ensimmäisenä. Vaihtoehtona on “kaikki kostetaan” -pelote, mutta sen joutuu viemään käytäntöön aika ajoin. Hobbes ehdottaa Leviathania, väkivallan monopolia. Tällöin jokainen ei joudu ylläpitämään pelotetta. Käytännön havainnot tukevat väkivallan monopolin vähentävän väkivaltaa.

Elämä oli halpaa. Jos oma elämä on täynnä köyhyyttä, sairautta ja kärsimystä, on vaikea arvostaa toistenkaan elämää. Nykyisin elämää pidetään arvokkaana ja terveyteen voidaan panostaa huimia resursseja. Oman terveyden arvon noustessa osataan arvostaa toistenkin terveyttä.

Yhteystyö on hyödyllistä. Teknologia lisää yhteistyön kannattavuutta. Koska kontaktit eivät enää ole nollasummapeliä, agressio ei ole paras strategia.

Empatian piiri on laajentunut. Omasta perheestä klaaniin, rotuun, kansakuntaan ja ehkä jopa koko ihmiskuntaan.

Olisi mielenkiintoista tietää, miksi väkivalta vähenee. Ehkä ihmiskunta on onnistunut tekemään jotain oikein.

Lasonen vertaili äskettäin Euroopan koulutusjärjestelmiä. Haaga-Helialla pidetty luento oli osa Studia Generalian kasvatustieteen luentoja.

Esiintyjä oli erinomaisen perehtynyt aiheeseensa ja pystyi vastaamaan kaikkiin kysymyksiin perusteellisesti. Hän todella tiesi vaikuttimet ja virhelähteet jokaisen tilaston takana.

Euroopan maissa on eroa sen suhteen, kuinka aikaisessa vaiheessa koulun valinta määrää sosiaaliluokan loppuelämäksi. Mahdollisuutta siirtyä ammatilliselta urapolulta yliopistoon on parannettu.

Myös hassuja tapauksia löytyy. Esimerkiksi Irlannissa tytöt ja pojat opiskelevat eri kouluissa. Tällainen järjestely on minusta suunnilleen yhtä järkevä kuin gallonina mittaaminen tai väitöskirjan kirjoittaminen kynällä ja paperilla.

Lasonen peräänkuulutti tasapuolisuutta ammattikoulun ja akateemisten tutkintojen arvostuksissa. Olen eri mieltä. Koska akateemisten meriittien hankkiminen on vaativampaa, vie enemmän aikaa ja onnistuu harvemmalta, tutkinnot ovat aivan erilaisia. Minusta niiden pitäminen yhtä arvokkaina on kaikkea muuta kuin tasapuolista.

Tilastojen esitystapa oli aivan liian monimutkainen esitelmään. Suosittelin esiintyjälle Munterin kirjaa Guide to Managerial Communication. Se on nopeasti luettu, sillä tilastoja käsittelevä osuus on noin 5 sivua pitkä.

Oppiminen on määriteltävä, jotta sitä voisi arvioida. Näin väittää Mika Saranpää kalvoissaan Arviointi ohjauksen muotona (ppt).

Oppiminen on ulkoisestikin havaittavaa kehittymistä. Tiettyyn ammattiin liittyvä laaja osaamiskokonaisuus on kompetenssi. Kompetenssi muodostuu tiedoista, taidoista ja asenteista.

Kriteerit ovat kompetenssien laatutasoja. Matalin osaamisen taso koostuu irtonaisista tehtävistä selviämisestä yksilön tasolla. Tason noustessa näkökulma laajenee asiakkaisiin ja työyhteisöön. Yksittäisten tehtävien sijasta tarkastellaan laajoja kokonaisuuksia.

Opettajan arvioidaan itsearviontina ja vertaisarviointina. Yksi menetelmä on, että kollega seuraa opetustapahtumaa suunnitelmasta toteutukseen ja antaa lopuksi palautteen. Ennen kommentteja opettaja saa itse arvioida omaa suoritustaan. Palaute annetaan hampurilaismallilla hyvät puolet (pehmeä sämpylä), kritiikki (kova pihvi) ja lopuksi paluu positiivisiin asioihin.

Opetuksen kehittäminen onnistuu suunnittelu-toteutus-valvonta -silmukalla. Eri malleissa (TUTKA, EFQM) tämä silmukka on kerrottu hieman eri sanoin. Laajemmassa työyhteisön mittakaavassa arviointia tehdään tasapainotetun tuloskortin (BSC) avulla.

Uutisten ja dokumenttien katselu yhteydessä koulumenestykseen

Tuoreen väitöksen mukaan koulussa menestyvät lapset katsovat televisiosta uutisia ja dokumentteja. Vaikka esiintyminen yhdessä ei tarkoita syysuhdetta, tuntuu selitys ilmeiseltä.

Opiskelu on hyödyllistä ulkoisesta muodosta riippumatta. Kuvassa voi välittää monia asioita, joita on vaikea selittää sanoin. Esimerkiksi liikuntasuoritukset tai eläimen liikehdintä näkyvät parhaiten liikkuvasta kuvasta.

Lienee turha tuijottaa siihen, katsooko lapsi paljon televisiota, jos ei huomioida sisältöä. Tietokoneen käytössä ero on vielä suurempi. Tietokoneella voi tehdä maailman turhimpia tai tärkeimpiä asioita. Sisältö ratkaisee.

Voiko kasvatus muokata persoonallisuutta ja etiikkaa?

Montako luotia tarvitaan tekemään yksi vihollinen taistelukyvyttömäksi? Ensimmäisen maailmansodan aikana huomattiin, että luoteja tarvitaan todella monta, vaikka ammuttiin enimmäkseen kertalaukeavilla kivääreillä. Kyselyissä ja tutkimuksissa selvisi, että rivisotilaat eivät usein edes tähtää viholliseen. Jos ei nyt suorastaan ammuta tahallaan päiden yli niin kuitenkin räiskitään vain sinne päin. Asemasodassa passiivisuus lisääntyi entisestään.

Sartano07 pohti, voiko persoonallisuutta muuttaa kasvatuksella. Aluksi näyttää siltä, että nuorenkin aikuisen persoonallisuus on melko vakiintunut. Mutta ratkaisu osumispulmaan osoittaa, että kasvatustiede kykenee lähes ihmeisiin. Luoteja osumaa kohti kului paljon vähemmän, kun moraalipaineita helpotettiin tottelemisella, näkymättömällä yleisöllä ja uutuutena refleksinomaisella ampumisella.

“Älä tapa lajitovereita” on perustavanlaatuinen arvo ja moraalisääntö. Muita nisäkkäitä tarkastelemalla voi päätellä, että se on osittain geneettistä perua. Mutta kulttuurin avulla ihminen voi nousta biologisten rajoitustensa yläpuolelle – tai laskeutua niiden alapuolelle.

Refleksinomainen toiminta ilman ajattelua lienee tärkein osumatarkkuuden parantaja. Muistatte varmaankin armeijasta ne maalitaulut, jotka ovat vain kolme sekuntia näkyvissä? Ne ovat nykyisin käytössä useimmissa maissa. Tarkoitus on, että kun on kohdalla niin ammutaan eikä ajatella.

Ihmisillä on halu noudattaa ohjeita. Kuten Milgram näytti, käskyjä noudattaen on helppo luistella vastuusta. Väkivaltaa rajoittavat normit jäivät toiseksi sopimuksen pitämiselle ja tottelemiselle.

Kunnon kenraali taikoo yleisöä vaikka erämaan hiekasta. Jos vihollinen tunnetaan kidutuksista ja pakkosiirroista (geopoliittisista syistä ei tarvitse kaukaa hakea), lienee agressiot helppo herättää. Oman hengen meno tuntuu kuitenkin astetta kurjemmalta kuin vihollisten surmaaminen. Silti kukkulan takia elämänsä uhraavat sotilaat usein tuntevat koko maailman ja edesmenneiden esi-isienkin tuijottavan heitä ihailevin katsein.

Onko ihmisen etiikka pehmeää kuin muovailuvaha? Voiko persoonallisuuden muuttumisella olla hyviä ja rakentavia puolia?

Jokainen psykologian teoria ei ole oppimisteoria

Mitä tarkoittaa humanistinen oppimisnäkemys? Oman vaatimattoman tutustumiseni perusteella Rogersin yksilökeskeinen psykoterapia, Maslowin tarvehierarkia tai (Buhlerin?) ajatukset flow-kokemuksesta eivät muodosta yhtenäistä teoriaa. Ne eivät mielestäni yksittäinkään ole ensisijaisesti teorioita oppimisesta.

Rogersin teoriassa tavoitteena on henkinen kasvu ja sosiaalisista kahleista vapautuminen, joka johtaa henkilökohtaiseen vapauteen ja altruismiin. Psykoterapeuttisena sovelluksena tästä on asiakasta lähes fanaattisesti kunnioittava kuuntelu. Vaikka Rogersin optimistinen asenne ihmisluontoon on ihailtava, tällaista näkökulmaa on mielestäni vaikea soveltaa päivittäiseen luokkaopetukseen.

Ei voi välttyä ajatukselta, että kasvatustiede nuorena tieteenalana lainaa auktoriteettia kypsään ikään ehtineiltä tieteiltä, kuten psykologialta. Voisi silti hämmästellä, ettei vaikkapa psykoanalyysia pidetä oppimisnäkemyksenä. Käsitteleehän Freudin psykoanalyysi toiminnan määräytymistä suorastaan deterministisesti aiempien oppimiskokemusten perusteella.

Tätä kysymystä odottelenkin jo innolla: “1) Laadi tunnin suunnitelma psykoanalyyttisen oppimisnäkemyksen mukaan. Voit valita joko Freudin tai Eriksonin lähestymistavan. Perustele valintasi. “